Etusivu
Eduskuntavaalit 2011
Tapahtuu
Kunnallispoliittinen ohjelma
Kannanotot
Kaupunginvaltuutetut
Lähetä palautetta
Valtuustoaloitteet
Järjestöt ja yhteystiedot
Salon Vasemmistoliitto / Valtuustoaloitteet

ALOITE SOSIAALISESTA LUOTOTUKSESTA

Vasemmistoliiton valtuutetut Soile Nurminen, Marja Ruokonen ja Harri Lindholm demarien, vihreiden, kristilisten ja persujen valtuustoryhmien tukemana tekivät aloitteen sosiaalisen luototuksen käyttöönottamiseksi Salossa. Teimme aloitteen asiasta jo vuonna 2009 mutta asia ei saanut kannatusta porvarien keskuudessa.

 Syy miksi teimme aloitteen samasta asiasta näin nopeasti uudelleen , on se että Salon alue on viimeisen kahdenvuoden aikana mennettänyt huomattavan määrän työpaikkoja etenkin teknologiateollisuuden alalta, ja erityisesti elektroniikkateollisuudesta.

Salon kaupunginvaltuusto 12.4.2010

Valtuustoaloite
 

Sosiaalinen luototus käyttöön Salon kaupungissa

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä  ja ryhmä muita valtuutettuja  tekivät 30.3.2009 aloitteen sosiaalisen luototuksen käyttöönotosta Salon kaupungissa, aloite kuitenkin hylättiin valtuustokäsittelyssä 24.8.2009.

Käsityksemme mukaan niiden kaupunkilaisten taloudellinen asema jota sosiaalinen luototus koskisi, on entisestään huonontunut, rakennemuutos kaikessa rajuudessaan on entisestään lisännyt ahdinkoon joutuneiden kaupunkilaisten määrää.

Vuosi 2010 on Euroopan unionissa köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi. Teemavuoden tavoitteena on :

¤ tunnustaa köyhyydessä elävien ja syrjäytyneiden oikeus ihmisarvoiseen elämään ja osallistuminen yhteiskunnalliseen toimintaan

¤ korostaa kaikkien vastuuta köyhyyden ja syrjäytymisen torjunnassa

¤ edistää sosiaalista yhteenkuuluvuutta  ja

¤ vahvistaa eri viranomaisten sitoutumista sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen.

Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että Salon kaupungin ennaltaehkäisevässä sosiaalityössä otetaan täydentävänä keinona käyttöön sosiaalinen luototus, niin että sosiaali- ja terveyslautakunta valmistellessaan esitystään vuoden 2011 talousarvioksi huomioi esityksessään sosiaalisen luototuksen käyttöönoton vuoden 2011 alusta.

(c) Vasemmistoliitto Salo
Nettisivujen suunnittelu ja toteutus sulka.julkkari.net