Salon kaupunki ylläpitää Särkisalossa sijaitsevaa Klippulan kesävirkistyskeskusta, joka ”tarjoaa salolaisille peruskoulun 1.-6.luokkien oppilaille mahdollisuuden virkistymiseen luonnon helmassa meren rannalla monipuolisen, kehittävän ja kasvatuksellisen ajanvietteen parissa.”
Vaikka lomavirkistystoiminta ei enää olekaan perusopetuslainsäädännön velvoittamaa lakisääteistä toimintaa, on sen järjestäminen mielestämme peruskoululaisille ensiarvoisen tärkeää. Se on laadukasta lomaa kaupunkilaislapsille turvallisessa ja puhtaassa ympäristössä ammattihenkilöstön ohjauksessa, rennossa mutta kasvattavassa ilmapiirissä. Leirikokemus kesäsiirtolassa on ollut ja on monelle lapselle ainutkertainen ja unohtumaton.
Koulun ja yhteiskunnan kannalta leiriloma kesäsiirtolassa on ongelmia ennaltaehkäisevää ja korjaavaa toimintaa, jolla voidaan estää syrjäytymistä ja edistää lasten psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia. Koska toiminta tapahtuu pääosin ulkona, saavat nykylapset tälläkin tavalla paljon tarpeellista liikuntaa. Myös maahanmuuttajataustaiset lapset saavat uusia mahdollisuuksia sosiaalisten suhteiden luomiseen ohjatussa ympäristössä. Lasten ja heidän kotiensa kannalta on myös ollut arvokasta, että kaupunki on tarjonnut tämän palvelun ikään kuin ilmaiseen perusopetukseen kuuluvana ja siis maksuttomana aina kesään 2007 saakka.
Salon kaupungin koulutoimi perii kesäsiirtolapalvelusta perheiltä 40 € lapsikohtaisen maksun! Onko kaupungin tarkoituksena tällä tavalla luoda lisää vastakkainasettelua varakkaitten ja varattomien salolaisperheitten välille?
Me allekirjoittaneet ehdotamme, että Salon kaupunki poistaa lasten kesävirkistystoiminnasta perittävät maksut kesäkaudesta 2009 alkaen.
Salossa 16.2.2009
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Harri Lindholm
Soile Nurminen
Jouko Leppälahti