"Suomessa on jo 24 kunnassa käytössä niinkutsuttu seniorineuvola, lisäksi useassa muussa kunnassa on jätetty aloite vastaavasta toiminnasta. Seniorineuvolan idea on sama kuin esimerkiksi lasten neuvolajärjestelmässä. Neuvolajärjestelmä perustuu ennaltaehkäisyyn ja nopeaan tarpeisiin reagointiin. Seniorineuvolan toimintaan voidaan liittää myös ennaltaehkäisevät kotikäynnit, jota entisessä Salossa ja useissa Suomen kunnissa on jo kokeiltu. Kokemukset ennaltaehkäisevistä kotikäynneistä yli 75-vuotiaille kotona asuville eläkeläisille ovat olleet erinomaisia. Tanskassa kotikäyntejä on tehty jo 20 vuoden ajan ja vuodeta 1996 alkaen ne ovat olleet siellä pakollisia.
Ikäihmiset tarvitsevat oman neuvolajärjestelmänsä. Seniorineuvossa pystytään seuraamaan ikäihmisten yleisten sairauksien kuten diabeteksen, parkinsonintaudin tai verenpainetaudin oireita ja kehitystä. Samalla voidaan seurata lääkkeiden käyttöä. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan vanhusten masennukset ovat aiemmin luultua yleisempää, myös tähän on mahdollisuus reagoida neuvolan avulla ajoissa. Seniorineuvolan avulla monet vaivat voitaisiin estää ennakolta, jolloin ongelmat eivät kasvaisi liian suuriksi ja myös ongelmien hoitamisen kustannukset pysyisivät kurissa.
Seniorineuvolan toiminta-ajatus tulisi olla laajempi kuin vain terveydenhoitoa, joten neuvolan kautta ikäihmisten olisi mahdollista saada ja tilata kaikkia kunnan palveluita. Omaterveydenhoitajan ja omalääkärin kanssa huolehditaan terveyteen liittyvistä asioista, sosiaalivirkailijan kanssa voidaan huolehtia toimeentuloon, ja asumiseen ja arkeen liittyvistä asioista. Seniorineuvolan kautta kotona asuvan ikäihmisen olisi mahdollista tilata kotiin kaikkia erilaisia kotipalveluja kuten terveydenhoitoa, ateriapalvelua, siivousta, kauppa-apua jne.
Edellä olevan perusteella esitämme, että Salon kaupunki perustaa ikäihmisille oman neuvolaverkoston.
19.1.2009
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Soile Nurminen
Marja Ruokonen
Harri Lindholm